Aiheena koultuksessa oli järjestötoimminnan mahdollisuudet. Ohjelma sisälsi erillaisia työpajoja jossa käytiin läpi järestötoiminnan periaitteita, ideoitiiin uusia tapoja saada ihmisiä mukaan järjestötoimintaan kohderyhmänä muut nuoret ideoista nousi tärkeitä teemoja kuten yhteisöllisyys, vaikuttaminen ennakkoluulohin ja tasa-arvoinen kohtelu erilaisuuteen tuijottamatta. Mielestäni yhteiskunnan pitäisi keskittyä mahdollistamiseen ei erittäymiseen (olkaa te vammaiset tuolla ja me muut tässsä ajattelu) joten tätä ajatusta koulutus palveli hyvin. Toki osallostujat vaikuttivat teemohin pajonkin, voin siis todeta olleeni oikeassa paikassa oikeaan aikaan .
Koulutuksessa omaa osaamistaan toi esille Yhteismaa sen projekteja on mm. valtakunnalliseksekskin muodostunut Siivouspäivä ja iIlanen Helsingin taivaan alla.
Mitä koulutus sitten poiki?
Se sai aikaan uusia tuttavuuksia ja saman henkisiä ihmisiä, uusia ideoita ja ehkäpä tulevaisuudessa myös vapaaehtoisuuteen perustuvan mielenkiintoisen ajatuksen jota lähteä työstämään isommalla porukalla saa nähdä miten ja missä muodossa ajatus toteutetaan mutta suunnitelmiakin on. Jos ja kun suunnitelmat etenevät tekoon kuulette siitä varmasti :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti