tiistai 30. syyskuuta 2014

Kirjavaa kulttuuria –tapahtuman näyttelyiden avajaiset torstaina 11.9.2014 Oulun Pääkirjastolla

Olin lausumassa tapahtumassa runoja. Aluksi minua jännitti, sillä tapahtumassa oli satakunta vierasta, joista osa oli kuvataidenäyttelyn Värisontuja - taiteilijoita ja Klubitalo Pönkän Sisälläni hehkuu sähköistä tulta -näyttelyn runoilijoita. Jännitin eniten, että mokaan jonkun tekstin kanssa ja koska mukana oli myös omia tekstejäni, niiden kuuleminen toisen lukemana oli jännittävää.

Pidin tapahtumasta sen lämminhenkisyyden vuoksi. Tilaisuus ei myöskään ollut kovin pitkä, joten sekin miellytti minua. Runojen lausunnan lisäksi tapahtumassa esiintyi Tähtitaivas-orkesteri ja apulaiskaupunginjohtaja piti lyhyehkön juhlapuheen. Hän kertoi erilaisuuden tärkeydestä. Siitä, kuinka kaikkien pitäisi saada olla omalla tavallaan erilaisia, tehdä asiat omalla tavallaan ja yhteiskunnan pitäisi voida mukautua niin, ettei kenenkään tarvitsisi tuntea olevansa erilainen.    

Runoni olivat esillä 30.9.saakka 
Kuva avajaisista
Stella pellen
kanssa