tiistai 13. lokakuuta 2015

Signmark - Inspiraatio omasta voimasta luento ja keikka

Olin Kulttuuritalo valveellä sunnuntaina 11.10 kuuntelemassa ja katsomassa Signmarkia, keikkaa edellsi luento inspiraatio omasta voimasta Tervaväylän Koululla

Signmark, oikealta nimeltään Marko Vuoriheimo. Halusin nostaa hänen oikean nimensä sillä en tykkää käyttää Signmark nimitystä ellen puhu hänen musiikista. En lakkaa ihailemasta hänen sinnikyyttään, hän jos kuka tietää mitä tulla syrjityksi kuuroutensa ansiosta, hänelle on mm. sanottu: “Marko et sä voi sähän oot kuuro, mitä muut ihmisetkin ajattelee” Tällä miehellä on tahdonvoimaa ja asenne kohdallaan, sillä hän vastoin kaikkia odotuksia nousi artistiksi nimeltä Signmark, alku oli haastavaa, mutta ei mahdonta, Marko on itse sanonut että tärkeintä on uskoa omiin unelmiin.


Illan keikalta jäi todella hyvä mieli, Signmark on ilmiö, Musiikki ei ole mitään ilman näköyhteyttä, se kuulostaa ihan tavalliselta HipHop musiikilta, mutta kun näet mitä lavalla tapahtuu, et voi muuta kun arvostaa tuota ihmistä todella paljon! Musiikin teko on hänelle henki ja elämä ja lavalla olo on hänelle unelmien täyttymys, koko olemuksesta huokuu energia joka ei hevillä katoa ja heillä on aidosti hauskaa. Puhun heistä, sillä Signmark ei itse tuota puhetta, käsittääkseni hän kykenee puhumaan mutta, koska hän ei itse kuule puhettaan hän ei halua puhua, niinpä hän on kehittänyt tavan tuoda biisinsä julki, hän pyytää vierailevia artisteja levylleen laulamaan, yksi heistä on Chike Ohanwe, joka oli Valveen keikalla featmassa. Hänet tunnetaan parhaiten elokuvasta Jos rakastat vuodelta 2010.




maanantai 21. syyskuuta 2015

Numero 24 jää historiaan ja kärppäkannattajien sydämiin

Eilen elettiin tunteikaita hetkiä, kun Jari Viuhkolan paita jäädyttettiin Rantsilan kattoon. Se oli tunteikase hetki Jarille itselleen kuin joukkueelle sekä ennen kaikkea koko kärppäkansalle,  koko Pohjois-Suomelle.

Mitä se sitten merkitsi minulle? 

Minulle se  merkitsi yhden aikakauden päätöstä ei huonolla vaan hyvällä tavalla, se merkitsi yhden isoimmista sankareista olevan hienon ja vaiherikkaan uran päätöstä. Joku taisi Kalevassa  omassa kirjoituksessaan mainita sen että Piku oli joukkueen kasvot minä väitän että Piku oli myös  joukkueen sielu ja sydän väheksymättä yhtään tulevia legendoja, sillä minä uskon joukkueesen tämä oli uusi lehti hienoon historiaan jota kirjoitetaan nyt ja tulevaisuudessa.

Sinä Piku olet sankarin nyt ja aina. Legenda joka elää vielä maallisen taivalluksemme jälkeenkin .

Kuvan lähde Sanomalehti Kaleva

torstai 10. syyskuuta 2015

Kirjavaa kulttuuria 2015

Keskiviikkona 9.9.2015 oli Kirjavaa Kulttuuria 2015 avajaistapahtuma, joka keräsi taiteilijat Värisointuja- ja Monisäkeinen -näyttelystä. Mieleeni jäi erityisesti Nuorten Ystävien pääsihteerin Arja Sutelan muistot siitä kuinka ensimmäinen kirjavaa Kulttuuria tapahtuma 2013 oli pienen yhteisön kulttuuritapahtuma ja kuinka se on kasvanut koko kaupungin tapahtumaksi, johon myös Oulun Kaupunginkulttuurijohtaja Risto Vuoriokin yhtyi.

Syy miksi kirjoitan tätä on se, että olen taas itse mukana tällä kertaa omalla kuvataiteella, Klubitalo Pönkän Monisäkeinen Näyttelyssä joka on esillä Oulun Pääkirjastolla, kuten myös Värisointuja näyttely 7.9-28.9.2015

















Käykää toki kurkkaamassa myös koko näyttely ja ehdottomasti myös Värisointuja näyttely näyttelytilassa, molemmat näyttelyt ovat todella tasokkaita ja kauniita.

Lopuksi tietoa Kirjavaa Kulttuuria tapahtuma kokonaisuusesta


Mitä on kirjavaa kulttuuria?

Kirjavaa kulttuuria -tapahtumakokonaisuus levittäytyy syyskuussa ympäri Oulua. Tapahtumilla halutaan tarjota näkyvyyttä erityisryhmien taiteelle sekä korostaa kulttuurin roolia kaikille kuuluvana hyvinvoinnin välineenä. Tarkoitus on tuoda tietoa, hälventää epäluuloja ja levittää suvaitsevaisuuden sanomaa. 

Kirjavaa kulttuuria -kokonaisuus sisältää Haukiputaan Teatterikuopalla järjestetettävät koululaisesitykset ja päätapahtuman sekä näyttelyitä Oulun kirjastoissa ja kultuuritalo Valveella. Mukana on niin teatteria, musiikkia ja tanssia kuin runoja, maalaustaidetta ja valokuvaustakin.

Tapahtumat on suunnattu kaikenikäisille.

Ohjelma alla olevasta linkistä

https://www.facebook.com/kirjavaakulttuuria/events

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Maailman parhaat bileet











Olin 10.7 Rotuaaripiknik-festivaaleilla ja tietysti eturivissä ;) Kuten nimestä jo saattaa päätellä niin hauskaa oli, kiitos SANNIN Kaija Koon ja Haloo Helsingin ootte kaikki huippuja tuotte kesän mukananne.


Sannin aloittettua Shownsa en todellakaan katunut tulleeni aiemmin kun oli tarkoitus Sanni ei ole nimittäin aiemmin kuulunut suosikkeihini,

mutta pikkuhiljaa hänen musiikinsa on parantunut ja lavakarismaa on tullut huimasti lisää joten lopputulos on huikea ja viimeistään nyt rakastan häntä :)


Kaija Koon aikana satoi hieman muttei se latistanut tunnelmaa. Tunnelma oli katossa heti alusta saakka, viimeistään kuitenkin silloin kun super naiset kajahti ilmaan. Kaija on huipulla ja on ollut suosikkeitani liki 22 vuotta <3 Tosin aluksi äidin kautta, olin kolme ilmottaessani että haluan laulajaksi ja että haluan kirjoittaa Kaijalle kirjeen, vastauskirje on edelleen tallessa, mutta lähettyä kirjettä ei.



Sokerina pohjalla oli Haloo Helsinki! joka veti tosi hienon setin olen käynyt nyt kolmella keikalla enkä pety ikinä tosin SuperPark Areenan keikka oli akustiikan vuoksi huono bändissä ei silloinkaan ollut vikaa, joten uusia kohtaamisia odotellassa, joita ptää odottaa jokin aikaa sillä bändihän jää tauolle. Kiitos koko poppoolle mutta erityisesti Leolle, jonka plektran onnellinen omistaja olen :)



Tämä oli kesäni ehdottomia kohokohtia, toki myös ihanien ystävien kanssa vietetty aika ja lahdessa ollut moniammattillinen kuntoutus olivat osa kesääni josta tuli semihyvä vaikka ilmat eu ollutkaan ihan parasta a-luokkaa.  Moniammatillinen kuntoutus jaksoni oli 10 vrk täysin mun omaa aikaa joka latasi sopivasti akkujani jaksaa eteenpäin ja suuntahan on aina ylöspäin

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Harrastusten maailmassa

kuvat Lohjan kisakallion tanssileiriltä 13-15.3.2015
Olen jo pikkutytöstä lähtien ollut aktiivinen etsimään asioita jotka kiinnostavat. Minua on kuskattu niin laulu- kuin salibandy-harjoituksissakin. Innostun asioista todella helposti mutta olen todella vaihtelunhaluinen enkä siksi viihdy kovinkaan kauan paikallaan. Harrastusten suola on ennen kaikkea ihmiset, jotka kiinnostavat minua valtavasti.Vaikka olen luonteeltani todella avoin ja sosiaalinen tarvitsen tutun ihmisen mukaan jotta uskallan kokeilla uutta, mutta se ole koskaan ollut este aloittaa uutta.


Harrastin vuoden verran urheilumiekkailua johon hommasin itse aloittavan ryhmän, josta loppujen lopuksi minä olin ainut jatkaja. Koin olevani etuoikeutettu, sillä suomessa ei ole montaa pyörätuolimiekkailijaa ja Oulun Miekkailuseurassakin heitä on kolme ja käsittääkseni valtakunnallisia kisojakaan ei tällä hetkellä ole. Pyörätuolimiekkailu on paraolympialaji, jota kisataan ympäri maailmaa ja on tosi suosittu urheilulaji. Itse jouduin lopettamaan harrastamisen, sillä koin sen fyysisesti liian rankaksi vaikka mieli olisi  jaksanut loputtomiin. Harjoitukset kestivät 1,5 tuntia josta jaksoin keskimäärin 45 minuuttia, jonka jälkeen olin ihan puhki. En ikinä päässyt otteluun asti, joka olisi ollut mielenkiintoisinta!


Tällä hetkellä olen aktiivinen järjestötyössä. Edistän sekä vammaisten nuorten yhdenvertaisuutta että nuorten syrjäytymisen ehkäisemistä. Olen mukana Suomen Punaisen Ristin Nuori nuorelle- ystävätoiminnassa, jonka perusajatus on olla tukena nuorelle, joka on vaikkapa muuttanut uudelle paikkakunnalle eikä tunne vielä ketään opiskelukavereitaan tai sellainen nuori, jolla ei ole sosiaalisia kontakteja. Nautin todella ajatuksesta, että voisin olla tukena minua tarvitsevalle. Tällä hetkellä en ole saanut vielä ystävää tarvitsevaa nuorta ja olen ollut aktiivisesti suunnittelemassa ja toteuttamassa tempauksia ystävätoimintaan liittyen, lisäksi olen osallistunut kouluvierailuihin, josta olen kertonut toiminnasta. 

Toimin myös CP-yhdistyksen varajäsenenä ja CP-liiton nuorisotoimikunnassa, jossa suunnittelemme ja toteutamme tapahtumia valtakunnallisesti ja paikallisesti.  


Olen myös aloittanut viime vuoden lopussa pyörätuolitanssin. joka on ollut mielenkiintoista ja antoisaa. Harjoittelemme vakio ja lattaritansseja, jotka tähtäävät kilpailuihin. Itselläni on vielä pitkä tie että rohkenen osallistua kisoihin sillä olemme harjoitelleet parini kanssa vasta vähän aikaa yhdessä. Tavoitteita on silti hyvä olla olemassa, jotta mielenkiinto säilyy.  


Kävin Lohjalla tanssileirillä ja kisoissa katsomassa miten muut pärjäsivät ja Ouluun tuli yksi mitali, josta olen ylpeä. Kokonaisuutena leiri ja kisat oli hieno kokemus ja pieni kipinä osallistua itsekin lähitulevaisuudessa jäi, sillä aikaa seuraaviin kisoihin on vielä melkein vuosi. Saa nähdä miten käy.




torstai 1. tammikuuta 2015

Uusi Vuosi uudet kujeet

Selailin eilen Facebookkia, useat kaverini olivat laittaneet päivityksiä mitä heidän vuoteen 2014 sisältyi, koska en itse löytänyt vuodestani kovin mullistaneita tapahtumia päätin kirjoittaa tulevan vuoden tapahtmista.

Vuosi 2015

Koska Vuoden 2014 aikana en onnistunut samaan töitä enkä opiskelupaikkaa, lupaan tehdä entistä kovemmin töitä unelmieni eteen. Ensimmäinen askel kohti unelmaani on jo vuoden 2014 loppupuolella varmistunut paikka aikuislukion perusasteen matikan kurssit, itkua ja hammasten kiristelyä vaativa suoritus vaatii myös läheisiltä ihmisiltä pitkää pinnaa, mutta mitäpä en unelmani eteen tekisi. 

Toinen merkitytävä asia on että olen luvannut itselleni kulkea tien kohti terveenpää elämää, joten jonkinlainen ruokaremotti on kyseessä ja taaskaan en voi olla korostamatta lähesten ihmisten merkitystä tukemassa kohti pieniä ja vähän suurempiakin tavoitteita.

Saa nähdä kuinka hyvin pystyn näiden kahden tärkeän asian kanssa luovimaan. Ensimmäiset tipuaskeleet on jo otettu sekä koulun että ruokavalion suhteen, tosin ruuan kanssa tuottaa jo nyt pään vaivaa sillä en ole tottunut syömään 4-5 päivässä siitäkin huolimatta 

New life begins