lauantai 17. elokuuta 2013

Oma ääni-työpaja

Miltä kuulostaa kirjoittan ääni, se voi olla möreä tai käheä. Se voi olla laulava tai naurava, sitäkin pohdimme tänään mutta ennenkaikkea kirjoitimme. ensin oli vuorossa kivi jolla jos jokinmoista tarinaa tai asiaa kerrotavana osaa sen tarina kosketti osa henkilöi sen. Oli maunoa ja pelkäästään kivi joka tunsi ja eli, sillä oli jopa kotiikävä.

Minulle päivä antoi mielenkiintoisia tarinoita ja uusia näkökulmia. Päivä oli kuitenkin myös haastava, en oikein uskatanut jakaa tekstejäni toisille kuultaviksi, ajettelen usein ettei minun tekstini ole yhtä hyvä kuin toisten.

Kerroin eräälle kanssa kurssilla olellle kuinka nykyään olen krittisempi kuin ennen, haluan tuottaa hyvää jälkeä vakkei se olisikaan kuin itselle tärkeä teksti jos kirjoitaisin päiväkirjaa kokisin ettei minun elämässäni tapahdu mitään kun kirjoitan runoja tai tätä blogia huomaan että yeen paljon ja olen aina menossa.

se on totta innostun helposti ja kokeilen uusia juttuja aina kun siihen  vain on mahdollisuus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti