maanantai 17. marraskuuta 2014

Nightmare 2- Painajainen jatkuu

Olin 17.11 Oulun Finkinolla Salkkari leffan ennakkonäytöksessä ja mukana myös fanitapaamisessa. Mielestäni järjestelyt eivät olleet ihan sitä mitä olisi voinut luulla, sillä yhdellä fanilla oli n. 5 minuutia aikaa tavata näyttelijät eli äkkiä kuva ja se siitä. Sain onneksi kuvan ja nimikirjoitukset, lisäksi kerkesin sanomaan tärkeimmän eli Mikko Parikalle "Jiri" että kertoisi ihanalle vaimolleen Sara Parikalle ja heidän suloiselle tyttärelle Matildalle terkkuja. Myönnettäköön myös se että Mikko on kyllä hottis eikä se Hemmo Karjakaan "Janne" mikään pahan näköinen ole ;P

elokuvasta lyhyesti 


Peppi (Sara Parikka) ystävineen menevät Saareen jonne Jiri (Mikko Parikka) on perustanut kesäksi kahvilan, Saarella on töissä pepin siskopuoli Aino Kaukovaara (Jasmin Vuotilainen).

"Saari on ihana, mutta murheelliset muistot nousevat Pepin mieleen, kun käy ilmi, että laivasta pudonneen Sampon pikkusisko Aino Kaukovaara on töissä saarella. Saarella alkaa tapahtua outoja asioita ja Peppi tajuaa, että laivalla alkanut painajainen jatkuu."

Arvioni elokuvasta

Mielestäni elokuva oli Nightmare - painajainen merellä elokuvaa parempi ja milijöö onnistuneempi lavastus toimi alusta loppuun asti hyvin ja juoni oli hyvin rakennettu kokonaisuus myös näyttelijöiden kehitys näkyi selvästi. Jännitys pysyi yllä koko elukuvan ajan. 

Suosittelen elokuvaa niin salkkari faneille kuin ensikatjillekin siinä on varmasti katsottavaa molemmille 

tiistai 30. syyskuuta 2014

Kirjavaa kulttuuria –tapahtuman näyttelyiden avajaiset torstaina 11.9.2014 Oulun Pääkirjastolla

Olin lausumassa tapahtumassa runoja. Aluksi minua jännitti, sillä tapahtumassa oli satakunta vierasta, joista osa oli kuvataidenäyttelyn Värisontuja - taiteilijoita ja Klubitalo Pönkän Sisälläni hehkuu sähköistä tulta -näyttelyn runoilijoita. Jännitin eniten, että mokaan jonkun tekstin kanssa ja koska mukana oli myös omia tekstejäni, niiden kuuleminen toisen lukemana oli jännittävää.

Pidin tapahtumasta sen lämminhenkisyyden vuoksi. Tilaisuus ei myöskään ollut kovin pitkä, joten sekin miellytti minua. Runojen lausunnan lisäksi tapahtumassa esiintyi Tähtitaivas-orkesteri ja apulaiskaupunginjohtaja piti lyhyehkön juhlapuheen. Hän kertoi erilaisuuden tärkeydestä. Siitä, kuinka kaikkien pitäisi saada olla omalla tavallaan erilaisia, tehdä asiat omalla tavallaan ja yhteiskunnan pitäisi voida mukautua niin, ettei kenenkään tarvitsisi tuntea olevansa erilainen.    

Runoni olivat esillä 30.9.saakka 
Kuva avajaisista
Stella pellen
kanssa

maanantai 4. elokuuta 2014

Festarikesä paras kesä!

Aloitin festarikesäni jo perinteeksi muodostuneella Rotuaaripiknikillä. Se on Oulussa järjestettävä nelipäiväiseksi kasvanut kävelykadun päässä olevalla lavalla joten tunnelma on intiimi ja keskellä kaupungin sykettä.

Pyötuoli paikat tänä vuonna olivat lavan eturivissä, joten sijainti oli huippu hyvä ensimmäisenä vuorossa oli ihana Erin. Olen nähnyt Erinin kerran aiemmin vuonna 2010 jolloin festarit pidettiin poikkeuksellisesti Oulun kauppatorilla Rotuaarin olessa remontissa, en pettynyt Erinin esitykseen tällä kertaa suukot hänelle. Show oli aurinkoinen ja energinen. Kolmannen naisen keikka oli ihan  ok vaikken tunnetaan heidän tuotantoaan kovin hyvin ja Paulin humala vaikutti viihtymisestä.
Jenni Vartiaisen aloitettua tunnelma oli katossa jo ekan biisin aikana. Jenni hallitsee lavakarisman joka saa hullaantuman jokaisen, vähäeleinen pieni vilkutus tai hymy saa yleisön ihastelemaan.

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Oli vuorossa kesän odotetuin festari eli Qstock. Perjantain ensimmäinen esiintyjä oli Happo Radio jota en kuitenkaan ehtinyt nähdä kuin vartin verran portilla olleiden jonojen vuoksi, kuulin onneksi kuitenkin, kiitos Akille ja pojille. Seuraavaksi säntäsimme päälavalle
Eriniä katsomaan setti ei poikennut paljoakaan 2 viikon takaisesta mutta hauskaa oli! Jenni ylitti tapansa mukaan odotukset

Lauantai päivän ensimmäisestä keikasta vastasi Pariisin kevät pidin keikasta vaikka suurin osa biiseistä olikin minulle outoja toki olin kuullut  ne jota radiossa soitetaan niistä kaunein on odotus. Haloo Helsinkiä odotin innolla enkä suotta  heidän keikkansa oli mahtava! Kaija Koo oli jälleen kerran todella hyvä olen nähnyt hänet useamman kerran ja aina hän yhtä hyvä. Illan kruunasi Apulanta joka ei pettänyt tälläkään kertaa. Koko festari  viikonloppu  oli huikea ja se saa minulta 8,5 keskiarvon ainoita miinuksia tämän vuoden  Qstock saa turhan pitkistä jonosta ja henkilökunnan tietämättömyydestä.

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Syrjintää-kö?

Olen viimepäivinä kuullut yhdeltä jos toiselta ihmeellistä asennetta vammaisuutta kohtaan milloin on kyseessä Valtion Rautatiet milloin valtakunnallinen avustusjärjestö ja kaiken huipuksi eri avustuskärjestöjen  face-to-face markkinoijat eli niin kutsutut "feissarit"

En voi millään muotoa käsittää, mikä ihmisiä oikein vaivaa?

Minulla itselläni on kokemusta Vapaaehtoistyöstä enkä millään  käsitä miten pyörätuoli olisi este esimerkiksi tukihenkilö toiminnassa, josta sai lukea alkuviikosta helsingin sanomista. Ymmärrtän kyllä etemme voi tehdä asioita kuten vammattomat jos on kyse liikkumisesta mutta toimintaa tärkeämpi tukiheklötoiminnassa on henkinen läsnäolo ja siinä uskoakseni pärjäämme todella hyvin.

Minut saa vihaiseksi myös  VR joka toimi taannoin erittäin miellenkiintoisella tavalla jättäessään miehen pyörätuoleineen ja avustajineen asemalle eikä edes varmistaneet onko seuraava yhteys invahissillinen, jutussa ei käy ilmi tarjosivatko he edes taksimahdollisuutta, joka kuuluu siinä tapauksessa tarjota ellei junakyytiä voida järjestää kylläkin vain virka-aikana saatavalla taksilipulla, minut nimittäin kerran jätettiin junasta sillä junassa ollut invavaunua eikä koko reitillä kulkenut matalattia junaa vaikka lipunmyynti oli myynyt minulle jatkoyhteyden.

ja lopuksi pääsen vielä Feissareihin kuulin nimittäin tällä viikolla ettei he tule "myymään" tuotetta pelkästään siitä syystä että ihmisellä on pyörätuoli, mitä ihmettä?!? Pelkäävätkö he pyörärtuolia? vai onko syy siinä että heitä nolottaa myöntää että eivät aja vammaisten etua?

Onko sinulla kokemusta, vinkkaa minulle Facebookissa tai tämän kirjoituksen alla      

Pyötuolilla liikkuva hylättiin juna-asemalle
Pyörätuolissa istuvan apu ei kelvannut

torstai 10. heinäkuuta 2014

Tuijotuksen maailmanmestarit

Olin taannnoin allasterapiassa niinkuin useasti vuotta kohden, eräs asia on vaan pitkään kypsynyt mielessä josta nyt ajattelin pari riviä avautua.

Koska, käytän uimiseen apuvälineitä vammani vuoksi olen varmaankin erikoinen näky myönnän sen, mutta onko minua pakko silti tuijottaa?

Sinä joka nyt ehkä podet siellä ruudun toisella puolella nyt syylliyyttä, tahdon kertoa sinulle että minulta saa tulla kysymään jos sinua kiinnostaa kuulla mistä syystä käytän apuvälineitä. ja kun nyt joku voi miettiä että olen armoton lapsia kohtaan, kerron sinulle että, ymmärrän lapsen kiinnostuksen erillaisuutta kohtaan, joten en, en tyrmää lapsen uteliaita viattomia katseita vaan pyrin hymyilemään kauniisti, mutta sinä nuori keskiikäinen tai senjori ikään ehtinyt joka tuijotat estoitta, ajattele miltä se tuntuisi sinusta?

Myönnän olevani nätti ja nauravainen, jos siis katsot sen vuoksi olen imareltu saamastani huomiosta, mutta älä myöskään jätä sitä arvailuiden varaan vaan hymyile kauniisti takaisin. 

Arvostan myös kovasti jos kysyt mikäli haluat tarjota apua

Kiittäen

torstai 12. kesäkuuta 2014

Elämäni Tähtihetkiä

Kevääni on ollut täynnä huippuhetkiä siitä otsikko, tapahtui nimittäin se odetetuin ja arvostetuin omasta mielestäni Oulun kärpät voitti Suomen mestaruuden! Huikea Spektaakeli ja hienot juhlat vaikkakin pirun kylmä tunnelmaa se ei kuitenkaan pilannut ja sokerina pohjalla oli se että yksi minulle tärkeistä artisteista Suvi Teräsniska oli juhlissa yksi esiintyjistä. Samalla viikolla näin Suvia hänen omalla keikalla jo 8 kerran enkä pettynyt tälläkään kertaa


Lisäksi näin kärppäpelaajia tahkokankaan kesätapahtumassa pääsin kuvaan hyökkääjä Joonas "jone" "kynä-äijä" Donskoin  kanssa, lisäksi poseerasin Karhusen ja Joonas"komu" Komulaisen kanssa Olavi Uusivirtaa unohtamatta.




torstai 8. toukokuuta 2014

Helppo Liikkua Roadshow Oulu

Vatsassa lenteli perhosia kun istuimme Oulun Scandic hotellin kokoustilassa innostuksesta siis! Ohjemassa oli ensimmäisenä Esteettömyys keskus ESKEN Luento esteettömyydestä yleensä joka aiheutti mielenkiintoisia keskusteluja mm. siitä että esteettömyys ei ole hyödyksi vain vammaisille vaan myös lapsiperheille ja vanhuksille.  Itse kohtaan esteitä jokapäiväisessä elämässä joten koulutuksen tuo osio oli hyvinkin tuttu.

Lounaan jälkeen Oulun vammaisneuvoston jäsen esittäytyi ja kertoi oman näkemyksen miten Oulun kaupungin esteettömyys toteutuu. Mielestäni vammaisneuvosto tekee tärkeää työtä mm esteettömyyden osalta. Itseänikin kiinnostaisi vaikuttaa vammaisneuvostossa ehkä jonain päivänä niin teenkin! Lisäksi minua kiinnostaisi vaikuttaa myös kunnallisella tasolla muihin tärkeisiin asioihin kuten nuorten työllistymisen edistämiseen ja vanhusten hoitoon.

Koulutuksessa käsiteltiin myös vanhuspalvelulain edellyttämää esteettömyyttä ja sen eriarvoista asemaa vammaispalvelulakiin nähden, sillä vanhuspalvelu laki edellyttää turvaamaan liikkumisen kotona mutta se ei kata kaikkia kustannuksia kuten vammaispalvelulaki. Samoin on kuljetuskustannuksien laita, jos vanhus kykenee liikkumaan omin jaloin, ei vanhus saa kuljetuspalveluita, vaikka hänellä olisi dementtia ja, jos taas liikkumiseen tarvitaan apuväline on edellytykset hakea vammaispalvelulain pariin kuuluvaa kuljetuspalvelua.  Jonka määrä pienenee asumismuodosta riippuen. Esim. edesmenneellä Mummollani oli vuotta kohti 2 kyytiä.   

Liikkuminen liikenteessä oli aiheena myös, tästä aiheesta keskustellaan jatkuvasti sillä yleinen kanta on se, ettei vammaisia saa asettaa eriarvoiseen asemaan joka tarkoittaa käytännössä sitä että julkisen liikenteen pitäisi olla esteetöntä. Oulun kaupunki on sitoutunut vaihtamaan kaikki kaupungin sisällä kulkevat linjat vuoteen 2017 esteettömäksi.

Tällä hetkellä kaupungin bussiliikenne on surkea, mutta, jotta joukkoliikenne edes peeriaateen tasolla toteutuisi on kaupungit ja kunnat alkaneet käyttää Matkojen yhdistely keskusta ja sekös on sitten mukavaa, tuiki tuntematon otetaan samaan kyytiin ja ajellaan ympäri kaupunkia hakemassa vammaisia. Ymmärrän idean, mutta entä,  jos sinulla onkin meno päivänä x kellon aikaan x ja Myk tulee varttia myöhemmin koska se sopii linjan aikatauluun, tiedän myös että muutkin joutuvat lähtemään aiemmin bussipysäkille jos muita aikatauluja ei ole joten se ei ole mykin suurin ongelma vaan esimerkiksi se että kyyti täytyy tilata mahdollisimman paljon etukäteen. Miten esimerkiksi toimitaan silloin kun haluaisit päästä kylään jota et voi sopia kovinkaan paljon aiemmin. Ei auta kuin jonottaa. Joskus puhelimeen vastataan joskus ei.


Itselläni on käytössä sähköpyörätuoli joka on toistaiseksi riittänyt syyksi suorasoitto oikeuteen eli voin soittaa suoraan taksiin sitä tarvitessani. Omasta puolestani minua ei huoleta suorasoiton poistuminen mutta mietin esimerkiksi puhevammaisia joiden puheesta kuskin on vaikea saada selvää miten heidän käy tarvivatko he jatkossa tulkin jota Kela maksaa todella huonosti.    

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Toimistotyössä Pönkässä

 En ole kovasta yrityksestä huolimatta saanut opiskelupaikkaa saati työtä, turhauduin kotonani, sillä minulla ei ollut tarpeeksi mielekästä tekemistä ja otin yhteyttä avotyön ohjaajaan. Hän suositteli paikkaa nimeltä Klubitalo Pönkkä. Olin käynyt täällä tutustumassa aiemminkin ja ennakko-odotukset olivat hieman epäileväiset. En kuitenkaan heti luovuttanut ja olen ollut täällä syyskuusta lähtien.

Saan tehdä toimistotöitä, teemme kävijätilastoja, ilmoituksia ja tiedotamme talon sisäisiä asioita, lisäksi saimme loppuvuodesta uudet hienot kotisivut, joita jatkossa päivitämme ahkerasti. Sillä kotisivujen myötä luovuimme paperisesta viikkotiedotteen teosta, jonne suunnittelin ja tuotin tekstiä.

Olen viihtynyt Pönkässä hyvin, täällä on mukavaa porukkaa ja tunnelma on yhteisöllinen ja lämminhenkinen. Olen tyytyväinen että lähdin mukaan toimintaan, tavoitteenani on edelleen opiskella tai löytää työpaikka, mutta siihen asti olen yksi yli sadasta jäsenestä - ja vielä sen jälkeenkin.



torstai 10. huhtikuuta 2014

kokemuksia Nuorten Innopajat koulutuksesta

Osallistuin  15-16.3.2014 Nuorten Innopqajat koulutukseseen  joka oli tarkoitettu 18-29 vuotiaille nuorille koulutuksen järjestänä oli Invalidiliitto joka tarjoaa jäsenilleen ja muille vammaisille järjestökoulutuksia.

Aiheena koultuksessa oli järjestötoimminnan mahdollisuudet. Ohjelma sisälsi erillaisia työpajoja jossa käytiin läpi järestötoiminnan periaitteita, ideoitiiin uusia tapoja saada ihmisiä mukaan järjestötoimintaan kohderyhmänä muut nuoret ideoista nousi tärkeitä teemoja kuten yhteisöllisyys, vaikuttaminen ennakkoluulohin ja tasa-arvoinen kohtelu erilaisuuteen tuijottamatta. Mielestäni yhteiskunnan pitäisi keskittyä mahdollistamiseen ei erittäymiseen (olkaa te vammaiset tuolla ja me muut tässsä ajattelu) joten tätä ajatusta koulutus palveli hyvin. Toki osallostujat vaikuttivat teemohin pajonkin, voin siis todeta olleeni oikeassa paikassa oikeaan aikaan .

Koulutuksessa omaa osaamistaan toi esille Yhteismaa  sen projekteja on mm. valtakunnalliseksekskin muodostunut Siivouspäivä ja iIlanen Helsingin taivaan alla.

Mitä koulutus sitten poiki?


Se sai aikaan uusia tuttavuuksia ja saman henkisiä ihmisiä, uusia ideoita ja ehkäpä tulevaisuudessa myös vapaaehtoisuuteen perustuvan mielenkiintoisen ajatuksen jota lähteä työstämään isommalla porukalla saa nähdä miten ja missä muodossa ajatus toteutetaan mutta suunnitelmiakin on. Jos ja kun suunnitelmat etenevät tekoon kuulette siitä varmasti :)