perjantai 29. huhtikuuta 2016

Job Shadow Day - Kohti unelmaa


27.4 Vietettiin  VATES-säätiön kordinoimaa Job Shadow Daytä myös Klubitalo Pönkkä Oulussa osallistui päivään minä pääsin tutustumaan Kalevan Graafikon tehtäviin sillä unelmani olisi työskennellä mainosalalla graafisissa tehtävissä.

Ensimmäisen kerran pääsin tutustumaan graafisiin tehtäviin jo vuonna 2007 Validia Ammattikoulun koulutuskokeilun kautta sinne kuulemma soveltumatta nuoren ikäni vuoksi, tavoittelen kuitenkin suurta unelmaani edelleeen ja siksi hakeuduin Ammattiopisto l-uoviin Asiakaspalvelun ja markkinoinnin koulutusohjelmaan sieltä valmistuin onnistuneesti ja hyvin arvosanoin en kuitenkaan  pitänyt toista ammattitukintoa enää vaihtoehtona vaan Journalismin kouĺutusohjelmaan 2 kertaa onnistumatta ja aloin ajatella ettei journalismi olekkaan minua varten hain seuraavilla hakukerroilla trenomiksi sekä digitaalisen viestinnän että kirjastopaalveluiden puolelle löin monta kertaa päätä seinään kielilisten ja maatemaatisen haasteiden takia.

Koska tapani ei ole luovuttaa en antanut enkä anna periksi koin että minulla on annettavaa kanssaihmisille ja jahtasin unelmaani nyt toisaallle sosiaali-ja terveysalalle Sosinomin koulutusohjellmaaan, olen yrittänyt nyt 4,5 vuotta onnistumatta siinäään on mittani tätäkin alavaihtoehtoa täynnä ja nyt 8 vuotta unelmani ensihetkestä  päädyin sanomalehti Kalevaan josta alkujaan olen kipinän löytänyt, sain tehdä juuri sitä mitä kaikistä eniten rakastan ja aioin taistella vielä kerran unelmani puolesta!

Nyt julki lasuttuna aion löytää tieni sinne minne oikeasti kuulun vaikka se veisi minulta lopunikäni.



Kuva: Lahja Klubitalo Pönkkä

tiistai 12. huhtikuuta 2016

#Valkea kevät murtui

 Kärppien syksy oli vaikeaa ja ailahtelevaa johon tämä kevät 2016 toi valonpilkahduksen pelit menivät pääosin hyvin josta tilastot kertovat mutta se ei kuitenkaan riittänyt saavuttumaan sitä kirkainta Mitalia

Mitä mielestäni sitten tapahtui?

Tapahtui totaali jäätyminen, Ei yhtään maalia 60 min. Ei mitään tehtävissä, Tappara oli parempi se panoi päälle kaikki 7 ottelua vaikka Kärpilläkin oli huippuhetkensä ajottain pelien tiimellyksessä se kuitenkaan riittänyt

Mitä jää ensikaudelle?

Ei käytännössä mitään Nuorten MM-mitalisteja kutsuu NHL ja Julius Junttila kerää kamansa KHL varten. Ainut toivo on uusissa junioreissa mutta sekin jää nähtäväksi. 

Vaikka olo on pettynyt usko omaan juokkueeseen ei toivon mukaan horju ja ensi kaudella huudetaan taas kitarisat kipeänä

Tappara oli tänä vuonna parempi ja se on kultansa ansainnut niin kovaa se on tehnyt töitä viimeiset kolme vuotta.

Oulun Kärpät pelaa viela pronssiottelun taman viikon perjantaina 15.4. klo 18.30 Tule sinäkin! Kaveria ei nimittäin jätetä



tiistai 5. huhtikuuta 2016

Huikea keikka-kevät

Tämä kevät on sisältänyt 4 kuukkauden aikana jo kolme keikkaa, ensimmäinen oli valoittava Chisu Olin odottanut keikkaa pitkän aikaa sillä edellistä keikasta oli jo ehtinyt kulua liki kaksi vuotta. Keikka oli sekoitus vanhoja hittejä ja uusimman Polaris levyn tulevia hittejä. Levystä mainittakoon etten aluksi oikein pitänyt erityisesti kyseisestä tuotannosta sillä Chisulle tyyppillseen tapaan sanat ovat olleet pääsiasiassa ja musiikki on tukenut tarinoita. Polaris levy poikkeaa tästä kaavasta sillä mielestäni musiikki on levyn kantava voima, jolloin sanat jää helposti sivuosaan, nyt levyä kuunnelleena useaan otteeseen on se oikeastaan hyvin nerokas :)


  





Toinen keikka oli 4.4.2016 Tykkää ja Tuhulaa- Messuilla, jossa vuorossa oli Suvi Teräsniska. Se hetki kun Suvi astui lavalle oli minulle erittäin tunnerikas, sillä pidän Suvista todella paljon, olen nähnyt Suvin vuodesta 2010 asti 11 kertaa josta kyseinen keikka oli 11 ja syy siihen että olin liikuttunut on se että Suvi on  keikkatauolla äitiyloman vuoksi ja häntä näkee harvemmin tänä aikana. Keikka oli hyvin sovitettu messuolosuhteisiin sillä siitä oli riisuttu rummut ja basso pois ja vaikutelma oli akustinen. Keikka sisälsi hittejä vuosien varrelta ja muutaman uudemman biisin 

Jonne Aaronin keikka oli niin ikään 4.4.2016 Nightclub Tähdessä. Keikkoja minulle on kyseiseltä artistilta kertynyt jo 2005 jolloin olin eka kerran katsomassa Negativea ja jo silloin Jonne teki lähtemättömän vaikutuksen, energialla joka tarttuu joka ikiseen salissa :) 

Keikka sisälsi risteyksessä albumin biisejä, pari Vain elämää coveria ja uudenpaa tuotantoa jota odotan innolla


            
Lisäksi odotan innolla ensi perjantain SANNIN keikkaa josta luultavasti kerron lisää myöhemmin... Jääthän kuulolle, kiittäen Kajona