27.4 Vietettiin VATES-säätiön kordinoimaa Job Shadow Daytä myös Klubitalo Pönkkä Oulussa osallistui päivään minä pääsin tutustumaan Kalevan Graafikon tehtäviin sillä unelmani olisi työskennellä mainosalalla graafisissa tehtävissä.
Ensimmäisen kerran pääsin tutustumaan graafisiin tehtäviin jo vuonna 2007 Validia Ammattikoulun koulutuskokeilun kautta sinne kuulemma soveltumatta nuoren ikäni vuoksi, tavoittelen kuitenkin suurta unelmaani edelleeen ja siksi hakeuduin Ammattiopisto l-uoviin Asiakaspalvelun ja markkinoinnin koulutusohjelmaan sieltä valmistuin onnistuneesti ja hyvin arvosanoin en kuitenkaan pitänyt toista ammattitukintoa enää vaihtoehtona vaan Journalismin kouĺutusohjelmaan 2 kertaa onnistumatta ja aloin ajatella ettei journalismi olekkaan minua varten hain seuraavilla hakukerroilla trenomiksi sekä digitaalisen viestinnän että kirjastopaalveluiden puolelle löin monta kertaa päätä seinään kielilisten ja maatemaatisen haasteiden takia.
Koska tapani ei ole luovuttaa en antanut enkä anna periksi koin että minulla on annettavaa kanssaihmisille ja jahtasin unelmaani nyt toisaallle sosiaali-ja terveysalalle Sosinomin koulutusohjellmaaan, olen yrittänyt nyt 4,5 vuotta onnistumatta siinäään on mittani tätäkin alavaihtoehtoa täynnä ja nyt 8 vuotta unelmani ensihetkestä päädyin sanomalehti Kalevaan josta alkujaan olen kipinän löytänyt, sain tehdä juuri sitä mitä kaikistä eniten rakastan ja aioin taistella vielä kerran unelmani puolesta!
Nyt julki lasuttuna aion löytää tieni sinne minne oikeasti kuulun vaikka se veisi minulta lopunikäni.
Kuva: Lahja Klubitalo Pönkkä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti