Klubitaloverkoston kevätseminaari

Kuten jotkut sattoi somesta lukea lupailin postausta valtakunnallisesta Suomen Klubitalot Ry Kevät seminaarista, joten olkoon tämä nyt yhteenveto kaikesta siitä mitä koin ja näin Maarianhaminassa

Matka alkoi junaasemalta turkuun vähän jälkeen puolen yön su 22.5. Hyvin nukutun yön jälkeen olimme turussa noin klo 8 maanatai aamuna ja laivaan noustiin noin 40 minuuttia myöhemmin jossa menimme suoraan buffet aamiaiselle ja olihan muuten hyvää :) Maitoallergona täytyy vielä todeta että Ruotsin laivalla oli maidottomuus kohdillaan. Ehdimme hetken myös ihastella merta aurinkokannella ilma oli tuulinen mutta lämmin 8-)

Maanantai 23.5

Seminaarin avasi Klubitaloverkoston puheenjohtaja Markku Tornberg joka jo avauspuheenvuoronsa aikana puhui Klubitalojen kannattavuuden ja näkyvyyden puolesta. Josta päästiinkin seminaarin aiheeseen Klubitalojen tulevaisuus

Seminaaripäivän jälkeen pääsimme tutustumaan Maarianhaminnan Klubitaloon Pelareniin siellä meidät otettiin avosylin vastaan vaikkei yhteistä kieltä aina ollutkaan

Tiistai 24.5

Hyvin nukutun yön jälkeen menimme hotellin taivaalliselle aamupalalle ruoka oli niin hyvää että unohdettiin ajankulu kokonaan niinpä lähdimme appelsiinimarmelaadit suupielessä kohti Arkipelagenin kokoustilaa (Lue ilman kenkiä) Tietty ois voinu ottaa ne mukaan :P

Kaupungin johtaja avasi seminaaripäivän puhumalla kolmannen sektorin mielentervyspalveluiden hyödyn olevan kaupungille suuri merkitys. Klubitalo on mm. parantanut merkittavasti osatyökykyisten asemaa Ahvennamaalla ja vaikuttanut osaltaan mm nuorityöttömyyteen Siirtymätyön avulla. Luennon pitivät myös paikallinen työvoimatoimisto jolla oli myös kokemus klubitalomallin toimivuudesta.

Ei kaikki kuitenkaan ole ahvenanmaallakaan paremmin sillä esimerkiksi työvoimaneuvojia ei kouluteta kohtamaan fyysisesti toimintarajoitteisia ihmisiä. Lisäksi Ahvennanmaallakaan ei ole käytössä perustuloa joka auttaisi syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä samaan esimerksi pätkätöitä ilman karenssia.

Seuraavaksi oli vuorossa työryhmiä joista valtsin somemarkkoinnin, sillä pönkässä yksi päätehtävistäni on päivittää nettisivuja ja facebookkia keskustelimme myös Instagramin mahdollisesta käyttöön otosta.

Lähdimme pohjoisen Suomen klubitalojen kesken käymään kaupungilla sillä välin kun henkilökunta ja muutama jäsen muista klubitaloista jäi kuulemaan budjetin.

Ja lämmitähän riitti ja luonnonkaunetta silmänkantamottiin, sanoinkin että voisin melkeinpä jäädä asumaan Ahvennanmaalle.

Keskiviikko 25.5

Niinpä keskiviikko aamu avautui haikeana eikä vähiten siksi että ilma oli pilvinen ja kolea vaan siksi että ihmiset olivat kaikki ihan mahtavia, oli rastavaa jättää juuri tutustuneet ihmiset ympäri suomea mutta niinhän sitä sanotaan että on lähdettävä että voi tulla takaisin :)

Viimeinen aihe ennen lounasta oli Nuoret Aikuiset aihetta oli esittelemässä Karvetin Klubitalo Naantalista heillä on nuorisolle omatila nimeltään Karvettila johon on tervetulleita 18-35 vuotiaat jotka haluavat tehdä kaikkea kivaa yhdessä mm keilata käydä retkillä tai olla vaan yhdessä.

Hienointa tässä toiminnassa minusta oli että nuorisoryhmä toimi yhteisen hyvän vuoksi mm takemällä ruokaa koko Karvetin Klubitalon väelle. Lisäksi heillä oli käytössä Powerpassi joka on ns aktivointipassi sellaiselle nuorelle jolla on vaikeutta lähteä kotoa tai saada aikaiseksi asioita.

Tämä neljä päivää oli sanalla sanoen Huikea, Kiitos kaikille mukana olleille ja uusille tutuille nähdään pian :-*.

Ps. Hotelli oli tälläiselle muumifanille paratiisi

Hyvä asuminen Mielenterveyskuntoutujalle seminaari

Menin paikalle Aspan kutsumana, sillä teen Vertaisarviointeja jotka vaikuttavat vammaisten ihmisten asumisoloihin kehittämällä tapoja ja uusia toimintamalleja Hyvään asumiseen.

Mitä sitten onkaan Hyvä asuminen?

Se on sitä että saa päättää missä asuu ja miten asuu, se on sitä että saa päättää kuka sinun luonasi vierailee kenen kanssa jaat kotisi kenen kanssa haluat jakaa vuoteesi.

Mutta toteutuuko se käytännössä?

Kerron muutaman esimerkin elävästä elämästä peilaten omaa ja hyvän ystäväni elämää en kerro tarkoituksella nimiä enkä paiikkaa missä asun elän enkä myöskään kerro ystävästäni näitä tietoja.

Muutin vuonna 2007 Järvenpähhän saadakseni lausunnon x jotta olisin "vapaa" hakemaan ammatti koultukseen. 

Aluksi kaikki meni loistavasti, mutta kun voimani taistellassa arkielämän perustarpeista sairaistuin vaikeaan masukseen, kärsin jo yläasteella ahdistushäiriöstä, joka jossain vaikeutti sopeutumista vieraaseen kaupunkiin ja vieraisiin ihmisiin. Kävin valmentavan vaikeuksista huolimatta loppuun, tosin ilman ihania avustajia ja super hyvää psykologia ja turvallista ohjaajaani en istuisi tässä kirjoittamassa tätä tekstiä teille.

Kun pääsin takaisin kotipaikkakunnalle muutin hetkeksi lapsuudenkotiini jotta psyykeni parantuisi ja vähitellen sain voimia etsiä itselleni asuntoa ja sopivia tukimuotoja, omasta halusta päädyin ratkaisuun joka palvelisi parhaiten tarpeitani sain jo tässä vaiheessa kuulla vammaistarkkaajalta nyk. palveluohjaaja etten tulisi pärjäämään pelkällä kotihoito perusteisellla palveluasumisella, tulisin hänen mielestään  tarvitsemaan silloista liikuntavammaisille Nuorille mutta myös kehitysvammaisille tarkoittettua palveluasumista.

En kuitenkaan tapani mukaan suostunut tähän älyttömään ehdotukseen vaan kerroin ettei minulla ole tarvetta kehitysvammapalveluihin ja haluan allekirjoittaa minulle varatun paikan sopimuksen. Aikaa kului tästä hetkestä 4,5 kunnes psyykkeeni romahti jälleen en kyennyt hoitamaan kotiani, koiraani saati huolehtimaan perustarpeistani enää lainkaan, sain kuulla ettei minua hoidettaisi enää kotonani jos tilanteeni vielä pahenisi. En kuitenkaan jäänyt toimettomaksi vaan soitin ensin invalidiliitoon sillä koirani oli Invalidiliiton omistama ja Rayn rahoittama Avustajakoira, sain elokuuhun 2012 aikaa parantaa psyykkeni jälleen kerran.

Seuraavaksi lähdin etsimään vaihtoehtoisia tukimuotoja asumiselleni, sain 9 kk odotellun ja sairastelun jälkeen kuulla että sama säätiö jolla jo asuin tarjoaisi minulle tehostetun palveluasumisen omaan kotiini joten pakkasin kamani ja vahdoin yksiköä nyt 2,5 vuotta myöhemmin olen perustyytyväinen asumiseeni mutten saa edelleenkään mielenterveyden palveluita, jotka minulle kuulusi keskivaikean masennuksen vuoksi sillä olen vammaispalvelun asiakas.

Tässä on mielestäni juuri se kulmakivi johon Suomen yhteiskunnan ja Valtion tulisi puuttua, heidän mielestään et voi kuulua kumpaankin ryhmään vaan vain toiseen.

Mikä sitten saa psyykeeni romahtmaan kerta toisensa jälkeen?

Se etten saa tarvittavia tukimuotoja omaan kotiini, se että joudun joka viikko kertomaan kyseenlaistajille etten ole kehitysvammainen ja osaan tehdä järkeviä ja hyviä päätöksiä elämässäni. Se etten saa elää oman näköistä elämääni omassa kodissani vaan, sinulle kerrotaan kuinka sinun tulisi elää Sinun elämä- HERRAN TÄHDEN TÄMÄ ON MINUN ELÄMÄNI, en ole osallisena omaan elämääni vaikka tämä on MINUN ELÄMÄNI. Minulla on oikeus päättää miten minun kodissani ollaan ja eletään ja kenen kanssa jaan elämäni ja tulevaisuudessa se että kenen kanssa jaan vuoteeni.

En voi mm. käsittää Hyvän ystäväni saamia kommentteja, "minkä laatuinen ystävyyssuhde teillä on tai ei me kertakaikkiaan voida nostaa sinua vuodesohvalle kaverisi viereen Sinun täytyy nukkua omassa sängyssäsi tai ei meidän kuulu avustaa tiskien ja pyykkien kanssa, joista osa on kaversi jättämiä"

 Onko se okein että  yhteinen lakana pitäisi repiä puoliksi ettei palvelutalon tarvitse tehdä ylimääräistä työtä.

Tämä oli ystävälleni arkipäivää kunnes hän väsyi ja vaihtoi asumismuotoaan. Hänen elämänsä on Hänen eikä se pitäisi olla keneltäkään pois saatika arvostelun ja määräilyn kohde.

Kaikesta paskasta huolimatta jaksan uskoa parempaan huomiseen

Tautuointi ei ole omani kuva on
kopiotu netistä

 haluan jakaa tähän luppuun Suvi Teräsiskan Ei saa kesyttää